tiistai 15. elokuuta 2017

TAKALO-ROPPOLAN LOHI-KASVISHÖYSTÖ



Höystö, onko se sinulle outo sana? Lapsuudessani tuota ruokaan liittyvää sanaa käytettiin kodissani. Höystö on perunoiden kanssa syötävä lisuke, jossa voi olla kalaa, lihaa, kasviksia.

Olen kehitellyt  meille oman höystön, jossa ainekset loppukesästä saadaan omista viljelyksistä. Kätevää, kun olemme pääsääntöisesti kasvissyöjiä. Vain kala haetaan paikallisesta kyläkaupasta. Onneksi kaupassa on palvelutiski ja hyvälaatuista kalaa aina tarjolla.


Näistä aineksista voi rakentaa höystön pohjan:

lehtikaalta muutamia lehtiä- superfoodia - maltillisina annoksina lehtikaali on mainio täydennys höystöön. Lehtikaaltakaan ei tulisi kuitenkaan syödä ylenmäärin, sillä voi olla omat haittavaikutuksensa. TÄSTÄ voit vilkaista artikkelin haittavaikutuksista.  Minulla on runsaat kasvustot lehtikaalta, kolme lajia, kasvatan niitä osittain koristekasveinakin. 






Viherpedille vuoan pohjalle laitan myös ilmasipulin varsia ja 



näin syksymmällä, kun ilmasipuliin tulee uudet sipuliryppäät, käytän noita pikkusipuleita tavallisen sipulin tapaan. 






Ja mitäs muuta? Sitä mitä puutarhasta ja kasvihuoneesta löytyy. Kesäkurpitsaa, porkkanaa, palsternakkaa, meheviä tomaatteja - mielellään hieman ylikypsiä, herneenpalkoja, persiljaa, tilliä. Elokuusssa puutarhassa on viherpeukaloilla yleensä rönsyilemällä erilaisia syötäviä kasveja. 




Minä teen höystön aina kalapohjaisena, kas kun emme syö lihaa. Tuoretta lohta ja hieman lisukkeeksi savulohta. Siitä saa hienon maun höystöön.

Nesteenä käytän Valion ruokakermaa kolmella juustolla. Kokonaisia pippureita muutama pöperön joukkoon ja suolaa sekaan näppituntumalla.



Tällainen sekoitus tehtiin eilen. Paistoaika on reilu tunti noin 220 asteessa.
Lisukkeeksi uudet perunat.


Ja olihan hyvää, vaikka itse kehunkin. Kokeileppa sinäkin.

Niin miksei myös sieniä voi käyttää höystössä. En osaa sanoa, miten ne sopivat kalan kanssa, mutta höystön voi tehdä myös jauhelihapohjaisena ja siihenhän sienet varmaan sopivat.

Siitäpä muistutus blogini kirja-arvonnasta.
 


                                               Näin osallistut

Olemalla lukija + kommentoimalla

 eli siis näin

Olemalla jo blogini lukija tai liittymällä lukijaksi - tämän blogisivun oikealla olevassa palstassa  Lukijoiden kuvien alla - Lue - klikkaa siitä

Kirjoita tämän blogin jälkeen kommentti, oletko tottunut sienestäjä vai vasta aloittelemassa vai eivätkö sienet ole sinun juttusi.  Laita kommenttiin yhteystietosi (sähköposti), jotta palkinto päästään postittamaan, jos Onnetar suosii sinua. Palkinto postitetaan vain Suomessa olevaan osoitteeseen.

Osallistumisaikaa arvontaan on ensi sunnuntai - iltaan  20.8. klo 24. 00 saakka.


Onnea arvontaan ja mukavaa tiistaita!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI