torstai 15. kesäkuuta 2017

TUNNETKO Arnebia pulchran?





Arnebia pulchrahan se siinä katselee kummitusmaisilla silmillään. 


Suomalaiselta nimeltään Profeetan kukka. Onko tuttu? Kuvakulma ei oikein anna oikeutta kukinnolle. Kuvasin ylhäältä päin. Olisi pitänyt jaksaa kyykistyä parempaan kuvausasentoon. 



Kestävä, menestyy paahteessakin. Minulla kasvi on todella kuivassa paikassa  isojen mäntyjen juurella. Nököttänyt siinä noin kymmenen taimen ryhmänä  kymmenisen vuotta
Kukkii kesäkuussa juuri tähän aikaan ainakin täällä Oulun korkeuksilla.  Kukinta-aika noin kaksi viikkoa. Kukkii syksymmällä toistamiseen, mutta ei niin runsailla kukilla.  
30-40 cm korkea.
 Lisääntyy maltillisesti siemenistä. 
Helppo kasvi. Ei vaadi erityistä hoitoa. Niin helppo, ettei tätä muistakaan, ennenkuin se aloittaa kukinnan. 
Lehdistö pysyy hyvännäköisenä koko kesän. 
Löytyykö sinun puutarhastasi? Suosittelen, jos haet erikoisuuksia. 


Ja sitten ARVONTAAN 

Muistatko pari päivää sitten laittamani ARVONNAN? Joko olet osallistunut? Jos et, vielä ehdit.

Schetelig Oy:n ja Bayer Gardenin  blogiyhteistyön merkeissä arvottavana yksi kilonpainoinen Etanaraepakkaus, joka arvo on noin 30 euroa

ARVONTA menee näin: 

1. saat yhden arvan kommentoimalla tähän tai pariin edelliseen postaukseen, ovatko etanat ja kotilot ongelmana puutarhassasi
2. saat toisen arvan olemalla blogiini liittynyt lukija - liity oikealla olevassa palstassa Lukijat- otsikon alta
3. saat kolmannen arvan liittymällä Blogit. fi- sivustolla blogini seuraajaksi.
Klikkaapppa TÄSTÄ ja  käy liittymässä seuraajaksi. Tiesitkö muuten, että tuon sivuston kautta löydät kiinnostavia puutarha-aiheisia blogeja. Kannattaa käydä katsomassa. 

Kirjoita kommenttiisi, monellako arvalla olet mukana. Laita kommenttiin yhteystietosi (vaikka s-posti), jotta saan voittajaan  yhteyden. Palkinto postitetaan vain Suomessa olevaan osoitteeseen.

Ja arvontaan osallistumisaika päättyy sunnuntaina  18. 6. klo 24.00

ONNEA ARVONTAAN! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI