sunnuntai 7. toukokuuta 2017

TUUNAILUA


koko päivän


Kukkapenkkien raivausta riittää. Joskus tuntuu, että onkohan niitä tullut laitettua liikaa. Pensaiden kanssa olisi kai helpompaa. Talventörröttäjiksi jätetyistä löytyy keväällä ihan kauniita yksilöitä.


Siivoatko sinä kukkavarret pois vai jätätäkö ne maatumaan?  Minä siivoan yleensä  kaikki perennapenkit syksyllä, mutta viime syksynä talvi yllätti liian aikaisin.


Kompostin keväthuolto oli päivän ohjelmassa. Oi mikä löyhkä, liian tiivistä massaa oli kertynyt paksu kerros. Haravointijätettä sekaan ja onneksi olen saanut yhteistyökumppaniltani NEKOlta kompostikiihdytintä. Kiihdytinjauhetta sekoitetaan lämpimään veteen ja kompostiin. Eiköhän ala höyryt nousta muutamassa päivässä.


Mitkäs ne tässä? Bikinien yläosa vai? Ostin nämä viime syksynä Torin kautta. 10 eurolla.



Pyöräilyviikon kunniaksi kaivoin varastosta vanhan pyöräni, 70- lukulaisen. Kova menopeli vielä, tosin hieman raskas polkea, mutta siinäpä jalat saavat treeniä.


Kuopus on aikoinaan liimannut tarran kettinginsuojaan.


Näin ennen vanhaan pyörissä oli pinnasuojat.
Mies luuli, että tarkoitus oli vain suojata kyydissä istuvien lasten jalkoja joutumasta pinnojen väliin.
Toinenkin tarkoitus oli: hameenhelmat eivät päässeet heilahtamaan pinnojen väliin. Ennen kapeita minihameita muodissa olivat kellohelmaiset hameet. Muistan, miten  50- luvulla serkkuni levitti hameensa isolle pirtinpöydälle ja silitti sen siinä. Hame oli kuin iso pöytäliina. Vaalenasinistä kiiltävää satiinia. Koskaan aikaisemmin en ollut nähnyt niin hienoa hametta. Ilman pinnasuojaa hame olisi ollut pyöräillessä sykkyrällä pinnojen välissä.


Näin hienosti pyöräni on  nyt tuunattu. Ei mitään muovikrääsää vaan hienolla kiiltävästä langasta kudotulla verkolla.

Muistatkos tällaiset verkot?

Vuoden 2017 Pyöräilyviikkoa vietetään 6.-14.5.    Hyviä pyöräilykelejä alkavalle viikolle! 




5 kommenttia:

  1. Verkkoja en olekaan aikoihin nähnyt, ideaa virkkaajille?

    VastaaPoista
  2. No ihmettelinkin bikineitäsi... mutta hyvään paikkaan löytyivät. Noinhan sitä ennen, kun leiveillä hameilla pyöräiltiin. Kyllä minäkin yritän syksyllä joitakin leikellä, mutta usein taitan varret maahan (ovat peittona) tai jätän siemeniä linnuille syötäväksi. Keväällä poimin niitä pois, sen mitä kerkeän. Kesä kun tulee joskus niin joutuin, ettei ehdi niitä korjaamaan. Sinnehän ne höysteeksi jäävät juurille.

    VastaaPoista
  3. Muistan kyllä hämärästi nuo verkot :D Sitä en muista, koska viimeksi olisin nähnyt.

    VastaaPoista
  4. Oi mikä ihana muisto suoraan 70-luvun lapsuudesta. Äidillä oli verkot pyörässä. Ovatko ne siis vanhat vai uudet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin kuin löysinkin Torin kautta ihan aidon vanhan verkon.

      Poista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI