lauantai 6. toukokuuta 2017

Vuoden vihannes


SALAATTI




Vuoden vihanneksen valitsevat puutarha-alan keskusjärjestö Puutarhaliitto ja Kotimaiset Kasvikset ry. 

Tavoitteena on vihannesten käytön monipuolistaminen ja tuotetietouden levittäminen.

Miten sinä käytät salaattia? Salaatin lehtiä ja eri vihanneksiako sikin sokin?  Niin kai yleensä ne tulee syötyä.

SALAATTISMOOTHIE?

Oletko kokeillut?



Salaatinlehtiähän voi  laittaa vaikka minkälaisiin smoothiesekoituksiin. Kokeileppa tällaista sekoitusta, jos haluat pitää värin vihreänä.

- Kurkkua  sitä meiltä tulee kasvihuoneesta yllin kyllin. Syömällä ei kaikkia jaksa  hyödyntää,  mutta kesäjuomana se on erinomaista.

- Kesäkurpitsat kasvavat karjanlannan voimalla aivan liikaakin. Niistäkin osa joutaa blenderiin.

- Talvikautena käytän vihersmoothiessa paljon päärynää. Loppukesällä omia omenoita.

-  Avokado on terveyspommi. Sitä myös  sekaan.

-  Nesteeksi omenamehua. Sitä tulee omien puiden sadosta.

Väri pysyy näillä vihreänä. Lisänä eri lajikkeiden salaatinlehtiä, lehtikaalta, yrttejä. Basilika on minusta paras yrtti.



Minulla on tullut kylvettyä salaattia ihan liiankin kanssa. Mutta nyt smoothiesekoituksiin hurahtaneena niillä on ihan uusi käyttömuoto.




Scheteligin yhteistyökuvion merkeissä sain  luomuviljelyyn tarkoitettuja siemeniä. Sperlin Bio-sarjaa.




Vuoden vihanneksen, salaatin, siemeniä tuli vaikka minkälaisia





UUSIA KYLVÖKSIÄ MUUTAMAN VIIKON VÄLEIN

Kylvän salaattia pitkin kesää aina muutaman viikon välein. Näin minulla on koko ajan tuoretta salaattia.

Salaattihan muuttuu vähitellen puisevaksi ja sateisina kesinä se  alkaa mädäntyä juuresta, varsinkin jos se on liian tiheään kylvetty.   Siispä kylvä usein ja tarpeeksi harvaan.




Scheteligin siemenluetteloa  pääset pläräämään   TÄSTÄ


TIESITKÖ, ETTÄ

Vuoden 2017 Pyöräilyviikkoa vietetään 6.-14.5.



ja tänäänhän on  ollut alastomien puutarhurien päivä. Onko teidän kulmilla näkynyt tällaisia?

                     Lähde: http://www.wngd.org/



Vielä kai sitä ehtii huomennakin nakuilla, jos et tänään hoksannut.


Mukavaa sunnuntaita.




1 kommentti:

  1. Ostinkin juuri punaista tammenlehtisalaattia tänään, jotta salaatteihin tulee vaihtelua. Aika paljon laitan kesällä melkein kaikkiin smoothieihin salaattia tai lehtikaalia. Herkkua! :)

    VastaaPoista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI