keskiviikko 31. toukokuuta 2017

TULIPA OSTETTUA LADA


Onko sinulla LADAA tai jotain vastaavaa?



Varmaankin etelämpänä, mutta täällä Oulun korkeudella ollaan kipurajoilla, menestyvätkö päärynäpuut.



Viime kesänä hankin yhden testipuun uhmaamaan talvea. Ja hyvin selvisi. Lajia en muista, lappu on  kyllä jossain tallessa. Nyt ostin Ladan. IV- vyöhyke on suosituksena, suluissa V.  Me olemme V- vyöhykkeellä.

Tuskinpa päärynät ehtivät täällä  kypsyä, mutta onpahan mukava seurata. Millähän korkeuksilla tulee vielä ihan syötäviä päärynöitä? Voisit kommentoida kokemuksistasi. Onko joku muu laji parempi kuin Lada?



Meillä eletään nyt narsissien kulta-aikaa. Onneksi olen istuttanut vuosien varrella melkein joka puskan juurelle narsissieja. Keltaisia, valkoisia, keltavalkoisia, yksinkertaisia, röyhelöisiä.

Vanhat maatiaisnarsissit eivät vielä kuki, vaikka ovat kaikkein aurinkoisimmassa paikassa. Yksinkertaisen vaatimattomia, harvinaisia,  minusta  melkinpä kauneimpia. Vaikeita löytää kaupoistakaan. Vaihtareina olen saanut vanhoista puutarhoista aikoinaan.



Tällaisia on nyt kukassa, kurkkaappa videoklippi.
Musiikkiakin kuuluu. 



Lämmintä kesäkuuta odotellen - tänään piti tosin ulkoiluttaa  taas toppatakkia pihatöissä.



Vaahtera on kuitenkin päättänyt, että kesä tulee ja availee ensimmäisiä nuppujaan.

Mukavaa kesäkuun aloitusta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI