perjantai 6. tammikuuta 2017

LOPPIAISEN VIETTELYKSIÄ

Kuinkas muuten kukkiin ja puutarhaanhan ne liittyvät, vaikka pakkasta on 20 astetta. 

Lapsenlapset kävivät illalla hörppimässä jääkaapin maitopurkit tyhjiksi.  Siinäpä hyvä syy houkutella mies shoppailemaan yhtä maitopurkkia.  Kaipa hän aavisti, että minulla on ketunhäntä kainalossa. 

Tulppaanikimppuja mainostettiin päivän lehdessä edulliseen hintaan. Sopiva heräteostos siis maitopurkin kylkiäisenä. 









Kotimaisia kaiken lisäksi. Huiskulan kasvattamia.  Toki Huiskulaa kannattaa tukea.  Olenhan päässyt Huiskulan blogilistallekin.  




Kaksi punttia  viidellä eurolla. 0, 357 euroa kipale. 






Sieluni silmillä näen jo ensi kevään  tulppaani- ja narsissikasvustoni pensaiden juurella. 



Kävin taistelua esikkopöydän ääressä, kumpia valitsisin esikkoja vai tulppaaneja. Tällä  kerralla esikot jäivät kauppaan. Taitavat tarhurit saavat kai nämä vietyä kevääseen asti ja istuttavat kukkapenkkiin. Minä olen tuhonnut nämä joka vuosi ehkä liialla kastelulla. Mikähän niksi näiden säilyttämiseen on  paras? 



Maitopurkille tuli kyllä hintaa. Nämä peltiruukut jo eilen kaupassa käydessäni ihan kolistelivat halustaan päästä meidän kasvihuoneeseen. Pitihän ne sieltä  pelastaa. Onneksi olivat 40 prossan alessa.  Ajatella, että kaupat ovat nykyään auki loppiaisenakin. Ei ennen vanhaan.
Lankeatko sinä heräteostoksiin?

Uunin lämmityskin jäi tältä päivältä, mutta onpa se päivä huomennakin. Siinäpä  puut taustalla odottelevat.





Robertsilla tulee käytyä melkein joka kaupunkireissu. 



Miestäkään ei tarvitse sinne juuri houkutella. 




Facebookista löytyi Suomen historia- sivulta loppiaiseen liittyviä sanontoja. Töysäläisten mukaan puolet talven lumista on jo satanut. Huomenna  sitä tulee lisää ainakin  tänne Oulun korkeudelle.  Eli on joko paukkupakkaset tai lumisade, ei mitään siltä väliltä.

Mukavaa loppiaispäivän iltaa! 

1 kommentti:

  1. Minä lankean AINA heräteostoksiin puutarhakaupoissa. Aina on jotain, mitä on vain pakko saada.

    VastaaPoista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI