sunnuntai 18. joulukuuta 2016

KIRJEET JOULUPUKILLE


Joulukuun 18. päivän kalenteriluukustani avautuvat lastemme kirjeet joulupukille



Oletko tallettanut lastesi  kirjeitä joulupukille? 
Onneksi meiltä löytyy muutamia. 

Joulunajan ohjelmanumero on  katsella lasten vauvakirjoja ja niiden välissä olevia kaste-, uimakoulu- ym todistuksia, lehtileikkeitä hiihtokilpailuista, ensimmäiset matematiikan kokeet. Ensimmäisiä ainekirjoituksia - ne vasta hauskoja ajankuvauksia ovatkin. 

Mutta ne pukinkirjeet. 
Esikoisemme on syntynyt kesäkuussa 1973. Ensimmäinen kirje pukille on  tehty toisena jouluna. Piirrosta on täytynyt näköjään isän vähän selventää. 
Ensimmäisenä toivelistalla on apina
Edelleenkin tuo 1975 lahjaksi saatu apina on tallessa keskikamarin päästävedettävän lastensängyn päällä.

 Ahkeran halimisen seurauksena huopakankaasta oleva naamavärkki ja kädet on moneen kertaan pitänyt uusia. Jo toinen sukupolvi on leikittänyt  tätä apinaa. 



Espoosta Ouluun muutettuamme asuimme aluksi kerrostalon kolmannessa kerroksessa.  Kirjeet laitettiin parvekkeelle tai ikkunalaudalle avattavan ikkunan väliin. Onneksi lapsi uskoo sokeasti tonttujen pystyvän huimiin suorituksiin kirjeitä hakiessaan. 









Tässä vaiheessa lapsiperheen joulut ovat parhaimmillaan.





Kuopuksenkin  ensimmäiset kirjeet olivat piirroksia, myöhemmien leikekuvasto lelumainoksista. 




Poliisiauto, tankkiauto, liikennevalot - isosisko on auttanut kirjoittamalla kuvien nimet. 




Kuopus oli ahkera kirjeidenlähettäjä. Pukille lähti välillä päivittäin postia. Uusi toivekirje, jossa samalla  peruutettiin edellisen päivän toivomukset. Eri kaupan lelukuvasto sai uusiin aatoksiin. 



Yllätyslahja Sesse kilisevine korvineen






Pukit olivat aikaisemmin ihan siedettävän näköisiä.
 Ensi lauantaina meille tuleva pukki lähetti jo etukäteen selfien. 
Jotenkin  rupsahtaneelta tuo vaikuttaa. 


Tämän laulun kai tuo valkohapsi laulattaa lapsenlapsilla sitten ensi lauantaina: kuuntele TÄSTÄ


Tule taas huomenna blogisivulleni katsomaan seuraavan luukun avautumista. 
Aikaisempien luukkujen sisällön näet oikealta joulukuun linkeistä.   

Niin ja siemenpussien arvonta. Kerron seuraavassa postauksessa, ketkä voittivat. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI